Asuntokauppa

Artikkeleita asuntokaupasta, asuntomarkkinoista ja asunnon myymisestä tai ostamisesta.

Uudisasunnon ostaminen

uudiskohteen ostaminen

Uudisasunnon ostamiseen liittyy muutamia eroavaisuuksia vanhan asunnon ostamiseen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla rakennetaan paljon muuttoliikenteen ja kaupungistumisen myötä, joten uudiskohteita on tarjolla runsaasti. Uudiskohteen myynti tarkoittaa ensimyyntiä asunnolle ja myyjänä on perustajaosakas. Siirtosopimuksia en tässä artikkelissa käsittele. Uudiskohteen asunnon voi ostaa rakentamisvaiheessa tai valmistumisen jälkeen. Myös varaaminen on mahdollista, ja järkevääkin mikäli oma koti on myynnissä, mutta toki kaupat pitää lyödä lukkoon …

Asuntosijoittaja ostajana

asuntosijoittaja ostajana

Aina silloin tällöin käy niin, että myytävästä kohteesta kiinnostuu ammattimainen asuntosijoittaja. Hyvä kiinteistönvälittäjä ei kuitenkaan ota helppoja kauppoja kotiin, vaan katsoo tilanteen mukaan myyjälle parhaan ratkaisun. Asuntosijoittajia on nykyään paljon liikenteessä. Usein tavoitteena on löytää hyvin edullinen kohde, joka ostetaan alle markkinahinnan. Kohde voi olla isoa remonttia vaativa tai vaikkapa pitkään myynnissä ollut asunto, joka ei ole mennyt kaupaksi. Myös …

Millaista on olla kiinteistönvälittäjä?

kiinteistönvälittäjän työ

Syyskuussa 2019 Suomen Asiakastiedon mukaan Suomessa on miltei 1700 kiinteistönvälityksen toimialan alaisuudessa toimivaa yritystä. Vaikka moni on yksityisyrittäjiä, joukkoon mahtuu lukuisia yrityksiä, joissa kiinteistönvälittäjiä on kokonainen tiimi. Alalle on aika hyvin tulijoita, joten jos työ kiinnostaa, kerron muutamia perusjuttuja päivittäisestä välittäjän työstä. Meitä kiinteistönvälittäjiä on todella erilaisilla taustoilla liikenteessä. On pankkitaustaa, yrittäjätaustaa, taksikuskia, laivan kapteenia, lentoemäntää. Taustalla sinänsä ei ole …

Ensiasunnon ostajan muistilista

Ensimmäisen asunnon ostaminen on jännittävä paikka. Kierrät jopa kymmenissä näytöissä ja epävarmuus saattaa nakertaa takaraivossa. Näillä vinkeillä voit ottaa vähän rennommin! Ensiasunnon ostajalla ei ole ihan helppo tehtävä valita lukemattomista vaihtoehdoista ensimmäistä omaa kotia. Sanotaan, että asuntokauppa on yksi isoimmista ostoksistasi elämässäsi, joten on aivan normaalia tuntea epävarmuutta. Me kiinteistönvälittäjät olemme tukenasi, ja internetistä saa paljon hyvää tietoa esimerkiksi lainahakemuksen …

Asunnon absoluuttinen hinta

Asunnon myyntihinta ei koskaan ole absoluuttinen totuus siitä, onko sinulla asuntoon varaa. Asumisen kustannukset ja taloyhtiön asiat vaikuttavat kokonaisuutena yllättävänkin paljon. Asunnon absoluuttinen hinta kertoo paljonko asunto maksaa vaikkapa viiden vuoden aikana. Poikkeuksetta asunnon ostajalla on jonkinlainen käsitys ja mielikuva siitä, millaisen asunnon hän aikoo ostaa. Voidaan miettiä kantakaupungin kattohuoneistoa tai mukavaa perinteikästä lähiötä kioskeineen ja leikkikenttineen. Halutulta alueelta voikin …

Milloin on aika vaihtaa kiinteistönvälittäjää?

Toimeksiantosopimuksen allekirjoittamisesta on mennyt jo kaksi kuukautta, mutta kauppoja ei kuulu. Et saa kiinteistönvälittäjään yhteyttä, eikä näytöillä käy potentiaalisia ostajia. Mikä avuksi? Oli kyseessä mikä tahansa toimiala, voimakkain kehitys tapahtuu asiakkaiden ollessa katalysaattorina. Tietoyhteiskunnassa kaiken tiedon pitää olla helposti saatavilla, sisällön pitää olla mielenkiintoista, tavoitettavissa pitää olla järkevissä määrin. Sinullakin on oikeus vaatia ei vain hyvän välitystavan mukaista kiinteistönvälitystä, mutta …

Kiinnitä huomiota näihin asioihin asuntoilmoituksessa

Nettiportaalien asuntoilmoitukset voivat tuntua aikamoiselta sillisalaatilta. Tyydyttävä-kuntoiseksi ilmoitettu asunto onkin mielestäsi hyväkuntoinen, hakukriteerit eivät tuota tulosta tai pohjapiirustus puuttuu kuvista. Mihin sinun kannattaa oikeasti kiinnittää huomiota ja mitä ilmoitus, tai sen puute, kertoo välittäjästä? Nettiportaalit, kuten Etuovi.com ja Oikotie ovat merkittävimpiä asunnon hakemiseen tarkoitettuja sivustoja, joissa tarjonta on maanlaajuinen ja eri kriteereillä voi hakea itselleen sitä unelmien kotia. Ilmoituksilla ei …

5 asiaa, jotka kiinteistönvälittäjän on kerrottava

Hyvä välitystapa on kiinteistönvälittäjien eettinen ohjeistus, jonka mukaan ammattitaitoiset ja hyvät kiinteistönvälittäjät toimivat. Ohjeistus on kattava, ja sen tarkoituksena on tuottaa kiinteistö- ja asuntokauppaa mahdollisimman selkeästi ja eettisesti kaikkien osapuolten etua valvoen. Hyvä välitystapa on peräisin Kiinteistöalan Keskusliitolta (KVKL). Hyvän välitystavan noudattaminen kaikessa kiinteistö- ja asuntokaupassa on laissa edellytetty – vaikkakin laki ei itsessään määrittele, mitä hyvä välitystapa sisältää. Hyvä …

Kuolinpesän asunnon myynti, osa 2

Kuolinpesän asunnon myynnissä kiinteistönvälittäjällä on erityisen vaativa rooli. Lähtökohta on, että asuntoa ei ryhdytä myymään, ennen kuin perunkirjoitus on tehty. Kirjoitin aiemmin ensimmäisen osan kuolinpesän asunnon myynnistä, joka toimii johdantona tähän artikkeliin. Ensimmäisen osan voit lukea täältä. Kuten sanottu, kuolinpesän asunnon voi myydä vasta sitten, kun perukirja on tehty. Kiinteistönvälittäjän rooli myynnissä alkaa kuitenkin jo ennen perukirjaa asunnon arvioinnin puitteissa. …

Kuolinpesän asunnon myynti, osa 1

Jos kuolinpesään jää myytäväksi asunto, suosittelen antamaan toimeksiannon hyvälle kiinteistönvälittäjälle. Kuolinpesän asunnon myyntiin usein liittyy asioita, joista on hyvä olla perillä. Prosessissa on otettava huomioon asunnon arviointi perukirjaa varten, perhetilanteet ja jopa asunnon tyhjennys sekä myyntikuntoon laittaminen. Kuolinpesän asuntoa tai kiinteistöä ei kannata myydä itse, suruaikana on paljon muitakin asioita hoidettavana. Myyntikuntoon laittaminen ja asunnon tyhjennys voivat olla raastava kokemus …